Browse Category

Vinkit

Kahvi maistuu parhaalta mukista juotuna

Aiemmin kahvia juotiin siroista kahvikupeista, mutta nykyään suurin osa meistä nauttii juomansa mukista. Mukit ovat syrjäyttäneet kupit ennen kaikkea siksi, että niihin mahtuu paljon enemmän kahvia. Kukapa haluaisi esimerkiksi työpaikalla ravata yhtenään taukotilassa täyttämässä kuppiaan, kun omalle työpisteelle voi vielä kunnon mukillisen virkistävää kahvia?

Tilavuus ei kuitenkaan ole ainoa kahvimukien suosiota selittävä tekijä. Tässä artikkelissa kerromme, miksi ei todellakaan ole samantekevää, millaisesta kiposta juot kahvisi.

Astian muoto ja rakenne vaikuttavat kahvin makuun

Paulig Instituutin tekemässä tutkimuksessa koehenkilöt saivat maistaa samaa kahvia erilaisista juoma-astioista. Selvisi, että kahvi maistuu erilaiselta, kun sitä juodaan erimallisista kupeista. Makuun vaikuttavat astian muoto, rakenne ja valmistusmateriaali.

Kahvin tuoksuun puolestaan vaikuttaa se, millainen suuaukko juoma-astiassa on. Jos haluat nauttia kahvin aromeista, sinun kannattaa valita mahdollisimman avonainen muki.

Juoma-astian materiaalilla on väliä sen vuoksi, että liian ohuessa kupissa juoma jäähtyy nopeasti. Tässä asiassa mukit päihittävät ilman muuta kupit, sillä ne ovat yleensä huomattavasti vankkatekoisempia.

Jopa mukin väri voi vaikuttaa kahvin makuun

Eräässä tutkimuksessa kaksi koeryhmää sai maistettavakseen kahvia erivärisistä mukeista. Vaikka kahvi oli koko ajan samaa, koehenkilöt kokivat sen maun voimakkaammaksi juodessaan sitä valkoisesta mukista.

Tutkijat arvelevat tämän johtuvan vahvasta kontrastista tumman kahvin ja valkoisen mukin välillä. Kannattaa siis kiinnittää huomiota myös mukin väriin. Valitsitpa minkä värin tai mallin tahansa, Fyrklövern tarjoaa parhaat kahvimukit.

Kaapelinhallinta kuntoon helposti

Ärsyttääkö sinua kun kaapelit ja johdot ovat sekaisin? Johdot tarttuvat jalkoihin ja lemmikkieläimet yrittävät purra ne poikki.

 

Ongelmat ovat hyvin tyypillisiä, sillä sähkölaitteet johtoineen ovat yleistyneet joka kodissa ja työpaikoilla Mikäli hajallaan olevat kaapelit vaivaavat sinua, saattaa kaapelinhallintaratkaisut olla sinua varten. Johtojen hallinta ei tee kodistasi tai työtiloistasi ainoastaan siistimmän näköisiä vaan myös turvallisempia, kun kaapelit eivät sotkeudu jalkoihin ja aiheuta muita vaaroja.

Johdot järjestykseen

Kaapelit on mahdollista saada järjestykseen monella eri tavoin riippuen siitä, minkälainen tilanne sinulla on. CableBoxeilla voi helposti saada ison määrän johtoja piiloon hyvin tyylikkäällä ratkaisulla. Erinäisillä kaapelisukilla on sen sijaan mahdollista niputtaa yhteen monia kaapeleita, jotta ne voi piilottaa helposti esimerkiksi työpöydän alle tai jalustan taakse.

Kaapeleiden järjestäminen onnistuu myös vaikka autossa. Sekaisin olevat johdot voivat olla jopa turvallisuusriski kun ajat. Tarttuvalla pinnalla kiinnität helposti johdot sellaisiin paikkoihin auton sisällä, joissa ne eivät häiritse ajamistasi.

Deltaco Office Clamp-On Power Strip Holderin avulla saat pistorasian erittäin tyylikkäästi kiinnitettyä pöydän kulmaan. Sinun ei tarvitse etsiä pistorasiaa pöydän alta ja kyyristellä epämukavassa asennossa. Kytket johdot helposti pistorasiaan pöydälläsi.

Verkosta helposti ratkaisut johtojen järjestämiseen

Kodin ja työtilat saa onneksi helposti ja halvasti siisteiksi hankkimalla kaapelinhallintaan tarkoitetut ratkaisut verkosta. Esimerkiksi iphonetalo myy edullisesti johtojen järjestämiseen erinomaisia ratkaisuja. Vain muutamalla klikkauksella hankit itsellesi tuotteet, joilla saat ärsyttävät ja turvattomat johdot kuriin. Napsauta tiesi verkossa siistimpään ja turvallisempaan elämään.

Toimivan työympäristön suunnittelu

Työympäristön suunnitteluun käytettyä aikaa ja rahaa ei tule tänä päivänä väheksyä. Toimiva ja harkittu ympäristö on erittäin tärkeä elementti niin työntekijöiden viihtymisen kuin terveyden ja tätä kautta koko yrityksen menestyksen kannalta. Samoin paikan päälle tuleva asiakas voi tehdä vahvojakin päätelmiä yrityksestä näkemänsä perusteella, joko hyvässä tai pahassa.Tilaratkaisuissa on huomioitava, että sopivia alueita löytyy niin yhteistyölle, vuorovaikutukselle, virkistäytymiselle kuin keskittymistä vaativien tehtävien hoitamiselle. Yksityiskohdissakaan kyse ei ole vain huonekalujen värivalinnoista ja tapettien sävystä: toimivuutta, viihtyisyyttä ja turvallisuutta pitää miettiä ympäristökohtaisesti ja tarkasti. Yrityksestä riippumatta esimerkiksi panostus ergonomiaan, laadukkaisiin materiaaleihin ja laitteisiin ja ajantasalla oleviin ensiaputarvikkeisiin kuuluvat suunnittelun keskiöön.

Prioriteetteina terveys ja hyvinvointi

Työympäristön vaatimukset ovat hyvin erilaiset kuin kodin sisustuksen. Monesti työympäristön suunnitteluun tarvitaan myös ammattilaisten apua, sillä heillä on tietoa ja taitoa ottaa huomioon asioita, jotka eivät välttämättä kotisuunnittelijalle tule mieleen. Yksi keskeisimmistä seikoista on huomion kiinnittäminen ympäristön turvallisuuteen. Työntekijöiden terveyden takia työtiloihin tulee valita korkealaatuisia ja allergikoillekin sopivia tekstiilejä ja pintamateriaaleja. Ergonomiaa tulee tarkastella jokaisen työntekijän kannalta erikseen. Työtasot, tarvittavat tuet ja istuimet tulisi asentaa kunkin tarpeiden mukaan. Ensiaputarvikkeita varten työpaikalta tulee löytyä tärkeimmät tarvikkeet sisältävä ensiapukaappi, jonka päivittämisestä vastaava voidaan valita työntekijöiden kesken. Peruslaastareiden ja desinfiointiaineiden lisäksi defibrillaattori eli sydäniskuri on tärkeä Ensiaputarvike, sillä se voi parhaimmillaan pelastaa henkiä.

Muuttuvan työmaailman haasteet

Yhä useampi tekee töitä etäpisteessä, joka voi sijaita kotona, tien päällä tai muussa vaihtuvassa paikassa. Nykyisin tarjolle on myös tullut varta vasten etätyöskentelyyn suunniteltuja ja soveltuvia tiloja, joissa on myös mahdollista vaihtaa ajatuksia muiden etätyöläisten kanssa. Etätyö tarjoaa työntekijöilleen joustoa, mutta siinä on myös omat sudenkuoppansa. Kotona työskentelevienkin työntekijöiden tulisi huomioida työympäristön ergonomia, turvallisuus ja käytännöllisyys ja työnantajien auttaa heitä tekemään oikeita ratkaisuja. Huono tuoli, jatkuva melu tai muu häiritsevä tekijä haittaa työtahtia ja vaikuttaa tehokkuuteen pitkällä aikavälillä. Sen sijaan raikas, siisti ja asianmukaisesti sisustettu työtila puskee työntekoon ja luo ympärilleen positiivista energiaa, joka on helppo valjastaa yrityksen tarpeeseen.

Miten pienyrittäjä ponnahtaa pintaan

Hyvä tuote myy itse itsensä. Tähän toteamukseen luottaa liian moni suomalainen pienyrittäjä, joka sitten jää polkemaan paikoillaan hyvistä tuotteistaan huolimatta. Tavalla tai toisella tuote tai palvelu on saatava yleiseen tietouteen, jos yritys aikoo kasvaa menestyksellisesti. Jos tuotteitasi tai palveluasi ei osteta yhtä toistuvasti kuin wc-paperia, on sinun löydettävä virta uusia asiakkaita yhä laajemmalta alueelta.business-idea

Lisää näkyvyyttä netistä

Lieneekö niin, etteivät suomalaiset osaa käyttää nettiä sen tehokkaammin, kuin verrata yhden moottorisahan hintaa toiseen. Nettimarkkinoinnissa on runsaasti parantamisen varaa, mistä etenkin pienyrittäjien tulee kiinnostua. Johonkin ovat sivujen isännöitsijät eksyneet, kun vanhoja päivityksiä roikkuu siellä täällä. Tällainen harhatiedotus saa sivuja selaavan kiireesti siirtymään uskottavimpien sivustojen pariin ja niin yritykseltä katoaa jälleen yksi asiakas haaveena mäkeen – tai siis netin uumeniin.Kun jokunen aika sitten jokaisella yrityksellä piti olla oma nettisivu, niin nykyisin yhä useammat yritykset panostavat sosiaalisen median sivuille. Näin etenkin, jos asiakaskuntasi koostuu alle 40-vuotiaista. Jos asiakas ei löydä vastausta etsimäänsä sekuntien sisällä, he kyllästyvät ja lähtevät.Jokainen yrittäjä tuskin on tiedonvälityksen tohtori. Yksin ei monikaan pärjää mainonnan ylläpitämisessä, kun olisi sitä yritystäkin pyöritettävä. Maailma muuttuu ja tiedonvälitys muuttuu vieläkin vinhemmin. Näkyvyyttä yritykselle saa muun muassa yrityslahjoilla mutta mikään ei ole niin tärkeää, kuin kasvokkain tapahtuva kommunikointi. Erityisesti pienellä paikkakunnalla verkostojen luominen on elintärkeää.

Jaa tietoa ja saa huomiota

Jos ja kun tienoillesi pystytetään jonkin asteen markkinat, yrittäjäpäivät, näyttelyt tai vaikkapa kilpailut, on firmasi hyvä saada näkyvyyttä näissäkin heinissä. Näin etenkin, jos tilaisuudesta tiedotetaan tehokkaasti. Ottaessasi osaa järjestelyihin, kannattaa sinun ottaa osaa myös tilaisuuden mainostamiseen, jotta kansaa saapuisi paikalle sinunkin yritystäsi ihailemaan.Suomi on messujen maa. Hyödyllisten toimien kannattaminen on mainontaa myös omalle yrityksellesi. Vaikka tietyt messut tai päivät eivät olisikaan osa omaa toimeasi, niin kannustamalla muiden asiaa, tulet huomioiduksi yhteisöissä, jotka eivät muutoin olisi huomanneet mahtavaa tuotettasi tai palveluasi, jota ilman he eivät pärjäisi enää päivääkään. Kannattaa ennakkoluulottomasti vierailla esimerkiksi Pohjanmaan Peltopäivillä, vaikkeivät viljalajikkeet tai kasvinsuojelu olisikaan ominta alaa.

Hyödyllisiä suomalaisia tietosivustoja

Suomi on kansainvälinen maa, ja lähes jokainen erilaisista asioista kiinnostunut osaa ainakin englantia, joten englanninkielisten nettisivustojen selailu ei ole ongelma. Suomeksi löytyy kuitenkin mielenkiintoisia sivustoja alalta kuin alalta, ja ne saattavat tarjota uuden perspektiivin sekä paikallisesti Suomeen että kansainvälisesti koko maapalloon.Hel-looks on ollut miltei vuosikymmenen ajan yksi mielenkiintoisimmista katumuodin sivustoista. Sen perustajat Liisa Jokinen ja Sampo Karjalainen kuvaavat ihmisiä lähinnä Helsingin kaduilla ja kuvattavat kertovat tarinoita yllä olevista vaatteistaan sekä hieman itsestään. Pariskunta muutti pari vuotta sitten San Franciscoon, ja perustivat saman tien SF- looks sivuston, jossa SF ei tarkoita Suomi Finlandiaa, vaan San Franciscoa.Jos politiikka kiinnostaa, on tietysti nettilehtien, kuten Helsingin Sanomat ja Kauppalehti politiikka- ja uutisosiot hyvä katsastaa. Jos haluaa kuitenkin mennä sekä uutisten lähteille että ymmärtää poliittista päätöksentekoa, kannattaa käydä katsomassa Valtioneuvoston kanslian sekä tietysti Eduskunnan sivut. Ulkoasiainministeriö kertoo Suomen kansainvälisestä politiikasta, esimerkiksi ihmisoikeuspolitiikasta. Eläinten, nimenomaan Suomessa, oikeuksista kiinnostuneelle on olemassa Eläinpolitiikka.Suomalaisia pelisivustoja on useita. Jos haluaa pelata ilmaiseksi ja rentoutua hetken hauskan pelin parissa on sekä Iltasanomilla että Iltalehdellä omat pelisivustonsa. Iltasanomien runsaaseen pelivalikoimaan pääsee tutustumaan Pelikone-osoitteessa, kun taas Iltalehden sivusto on nimeltään Gameli. Kummastakin löytyy hauskoja ja viihdyttäviä pelejä, ristikoista biljardiin.Jos rakastat kasinopelejä, muttet ole varma millä kasinolla kannattaisi pelata, on kaikki info aiheesta koottuna yhdelle sivustolle. Nettikasinovertailu kertoo kaiken mahdollisen nimenomaan suomalaisille parhaista kasinoista, ja siellä voi käydä tarkistamassa vaikkapa keno numerot.Kulttuurin saralla on kaikkea tarjolla, runsaasti. Jos vannoo silkan Suomi-viihteen nimeen, kannattaa tutustua SuomiViihde-lehteen, joka on aikakausi- ja ilmaisjakelulehti ja se löytyy myös verkossa, osoitteessa suomiviihde. Jos taas on enemmän yhteiskunnallisesti suuntautunut, on olemassa yhteiskunnallisia kulttuurilehtiä, joista mainittakoon Voima. Klassisen musiikin rakastajalle on kaikki aiheeseen liittyvä tieto mm. tapahtumista ja konserteista löydettävissä Yle klassinen-sivustolta. Siellä voi myös kuunnella Ylen taltioimia konsertteja ja lukea taitelijahaastatteluja. Lukutoukalle taas ehdoton valinta on kirja.

Näkyvyyttä yrityksellesi pienellä paikkakunnalla

Pienellä paikkakunnalla toimivat yritykset ovat lukuisien haasteiden edessä. Jokainen asiakas on tärkeä ja markkinoinnin vaikutukset huomataan nopeasti asiakasmäärissä. Oikein hoidettu kampanja näkyy nopeasti tuloksessa. Kuinka siis tehdä oma yritys tunnetuksi ja näkyväksi?present_294243506Pienellä paikkakunnalla jokainen tuntee toisensa, sana leviää nopeasti ja henkilökohtainen side asiakkaisiin on tärkeä. Alueen muut yritykset ja toimijat tulee nähdä ensisijaisesti yhteistyökumppaneina ja vasta toissijaisesti kilpailijoina. Yhteistyö on rautaa! Yritysasiakkaita ja henkilöasiakkaita on hyvä muistaa niin arjessa kuin juhlassakin.

Liitä asiakkaat yhteen

Ajatuksella valittu yrityslahja liittää asiakkaat yritykseen. Korkeatasoisiin liikelahjoihin erikoistuneet liikkeet ovat pienen paikkakunnan yrityksen yksi tärkeimpiä kumppaneita kun on aika muistaa yhteistyökumppaneita ja kiittää heitä. Positiivista imagoa rakennetaan kaikilla toimilla, yrityksen välittämillä arvoilla ja ratkaisuilla. Pehmeä ja laadukas kylpytakki saunan jälkeen tai vaikkapa ylellisestä keraamivuoasta nautittu juhla-ateria muistuttaa asiakkaisiin vakavasti ja ammattimaisesti suhtautuvasta yrityksestä.Yrityksen järjestämät tapahtumat, kuten lastenriehat, merkkipäivät ja messut ovat tärkeitä pienillä paikkakunnilla, joissa tapahtumia on usein varsin niukasti. Ne ovat myös oivallinen paikka muistaa asiakkaita pienellä lahjalla, joka sopii tilaisuuden henkeen. Lastentapahtumissa lahja voi olla hauska lelu lapsille kun taas vaikkapa vapaa-ajan messuille osallistuva yritys voi muistaa asiakkaita sporttisesti signeeratuilla golfpalloilla. Tapahtumat ovat oivallinen tapa välittää tietoa, arvoja ja vahvistaa imagoa. Liikelahjojen avulla asiakkaille jaetaan myös yrityksen yhteistietoja, joissa tulee nykyisin näkyä osoitteen lisäksi myös sosiaalisen median ja netin yrityssivuston osoitteet.Pienellä paikkakunnalla toimimisessa on niin etunsa kuin haittansakin, joista edut kannattaa kääntää aina voitoksi. Monet pienet paikat ovat vilkkaita kesäaikaan kun kotimaanmatkailu kukoistaa. Yrityksen tulee muistaa panostaa kausivaihteluihin. Näkyvyydeksi ei riitä ainoastaan näkyminen toreilla ja paikallislehtien sivuilla, tulevaisuuteen katsova yritys näkyy ja päivittyy aktiivisesti myös sosiaalisessa mediassa ja ottaa kaiken hyödyn irti internetin mahdollisuuksista. Markkinointi, mahdollinen tuotemyynti ja asiakaspalvelu sähköisesti on nykyisin jokaisen ammattilaisen pelikenttä, jossa on oltava mukana.Kaikkia yrityksiä ei enää sido paikkakunta, sillä monia palveluita on mahdollista myydä ja lähettää helposti myös muihin kyliin ja kaupunkeihin. Sähköisen viestinnän myötä monen yrityksen reviiri on laajentunut huomattavasti.Pienen paikkakunnan voitoksi voi kääntää henkilökohtaiset suhteet. Tutut lounaskahvilan pitäjät, yrityksen asioita hoitava pankkiiri ja yrityksen autoja huoltava autokorjaaja on kaveri mutta samalla myös yhteistyökumppani. Jokaista kannattaa kohdella arvokkaana ja tärkeänä osana yrityksen päivittäisestä toiminnasta. Ystävällinen asenne, muistaminen toisinaan liikelahjalla ja vastavuoroisuus ovat yrityksen jokapäiväistä markkinointia.

Kampanjat ja arvonnat nettisivuilla

Asiakkaiden huomion kiinnittäminen ja oman tuotteen markkinointi on aina ollut avaintekijä kauppiaan myynnin luomiselle ja kasvattamiselle. Tänä päivänä myyntiä ja markkinointia tehdään hyvin paljon, joskus suurimmaksi osaksikin, nettisivustojen kautta. Asiakkaiden houkutteleminen on siis saanut uudenlaisen muodon, johon jokaisen yrityksen tulee parhaansa mukaan sopeutua. Useat netissä toimivat yritykset tarjoavatkin erilaisia bonuksia tai kaupanpäälisiä saadakseen mahdolliset asiakkaat kiinnostumaan tuotteidensa kokeilusta. Kun kokeilukynnystä lasketaan ilmaisten lahjojen tai bonusten jakamisella, saattaa skeptinenkin asiakas löytää uuden lempituotteensa tai palvelunsa.

Bonusta rahana

Hyvin yleisiä bonusmuotoja, esimerkiksi erilaisilla vaate-tai kosmetiikkasivustoilla, ovat erilaiset alennukset tai lahjat ensimmäisestä ostoksesta. Asiakkaana tietyssä nettikaupassa voi usein myös samalla kartuttaa bonustiliään, jonka antimia voi hyödyntää tulevissa ostoksissaan. Bonustilille kerääntyy siis rahaa, jonka määrä riippuu yleensä ostettujen tuotteiden hinnasta. Bonusta voi saada vaikkapa 3.5 % ostoksen hinnasta. Joillakin sivustoilla käytetään myös arpajaistyylistä lahjojen jakamista, esimerkiksi kyselyihin osallistumisen yhteydessä. Nämä kaksi edellä mainittua tapaa eivät toki sulje toisiaan pois, eli niitä voidaan käyttää myös samalla sivustolla.vip_club_liveMyös netin pelisivustot, kuten PokerStars houkuttelee asiakkaita sivustolleen erilaisilla bonuksilla ja tutustumistarjouksilla. Uusille asiakkaille löytyy monia erilaisia bonusvaihtoehtoja, riippuen mm. talletuksen suuruudesta. Esimerkiksi tallettamalla vähintään 20 dollaria pelitililleen, saa bonuksena toiset 20 dollaria pelirahaa. Toinen tarjous on niin sanottu talletusbonus. PokerStars-sivusto tarjoa siinä 100 % bonuksen kolmesta ensimmäisestä talletuksesta maksimissaan 600 dollariin asti! Yleinen bonusmuoto monilla netistä löytyvillä pelisivustoilla on myös erilaiset vapaakierrokset tai ilmaistoiminnot, joita pelaaja voi ansaita voittamalla tai tervetulobonuksen yhteydessä.Kokeneemmille pelaajille PokerStarsilta löytyy lukuisia erilaisia kampanjoita, jotka edellyttävät tietysti ahkerampaa asiointia kyseisellä sivustolla. Esimerkkinä näistä mainittakoon PokerStars VIP Club. Tämän clubin jäsenenä pelaaja kasaa bonuksia pelatessasi sivustolla. Pisteitä keräämällä VIP-taso karttuu ja palkkiot paranevat pelin edetessä ja pistemäärän kasvaessa. Seuraavalle VIP-tasolle siirtymisestä pelaaja ansaitsee StarCoins-kolikoita, joilla voi lunastaa erilaisia pokeriaiheisia tuotteita, pääsylippuja VIP-tapahtumiin sekä paljon muuta. Bonukset ja lahjat pelisivustoilla toimivat siis sekä uusien asiakkaiden houkuttimina, mutta myös palkkioina ahkerille vakio asiakkaille. Tällainen yhdistelmä hyödyttääkin usein niin yritystä kuin asiakkaita, sillä se paitsi innostaa uusia asiakkaita, myös pitää jo olemassa olevien asiakkaiden mielenkiintoa yllä.Nettiyritykset osaavat siis taitavasti houkutella asiakkaita kampanjoillaan, palkinnot ja bonukset ovat monesti todella rahan arvoisia. Yleisesti ottaen vaikkapa arvontaan osallistuminen ei velvoita asiakasta ostamaan, mutta osallistumisohjeet on toki syytä lukea huolella. Monilla nettisivustoilla on arvontoja tai kampanjoita, jotka toimivat automaattisesti kuukausittain. Hyvä esimerkki tällaisesta onTetonsports-sivusto, jossa asiakkaan tulee vierailla vähintään kerran kuukaudessa, ollakseen mukana kuukauden tuote -arvonnassa. Voitot ovat laadukkaita retkeilytuotteita, kuten telttoja, makuupusseja tai reppuja, joita arvotaan useampi kappale kuukaudessa.winner

Arvontoja onnekkaille

Bonuksia ja nettikampanjoita löytyy monenlaisille kuluttajille ja monenlaisiin kiinnostuksen kohteisiin. Arvonnoista kiinnostunut voi helposti etsiä vaikkapa liikunta-aiheiset arvonnat, jos on kiinnostunut kyseisestä aiheesta. Urheilun sijaan voit kiinnostavana aiheena toki olla vaikkapa matkailu, elektroniikka tai kodin sisustus. Mahdollinen voitto tulisi siis mielenkiintoiselta alalta, jolloin sekä arvontaa tarjoava yritys, että arvontaan osallistuja hyötyvät.Netti-yrityksiä selaillessa voi todeta, että tuotteet ja bonuskertymään liittyvät palkinnot ovat suosituimpia ns. houkuttimia, joilla asiakkaat saa kiinnostuman yrityksestä. Itse asiassa tänä päivänä vietämme huomattavan osan vapaa-ajastamme surffaillen netissä, joten ei mikään ihme, että arvontoja ja bonusohjelmia on niin paljon saatavilla juuri nettitoimintaan perustuen. Kun löydämme mielenkiintoisen sivuston, voimme kirjautua sen jäseneksi ja täten pysyä ajan tasalla uutuuksissa. Esimerkiksi kirjautumalla jäseneksi kirjakerhoon, pysyt kätevästi ajan tasalla uusimmista julkaisuista, ja voit olla ensimmäisten joukossa tilaamassa mieluisesti teoksen. Jotkut sivustot myös jakavat uutuusteoksia arvonnan perusteella innokkaiden lukijoiden iloksi ja tietysti myös siksi, että saisivat näiden lukijoiden mielipiteet kirjoista sivuilleen.enter_to_winMe suomalaiset olemme tunnetusti kirja-kansaa, joten myös erilaisten suomalaisten kirjakerhojen ja kirjapalkintojen tarjonta netissä on runsasta. Aiheen mukaan löytyy sivustoja eri kohderyhmille, kuten lapsille, nuorille, seikkailukirjojen ystäville, romanttisesta kirjallisuudesta kiinnostuneille jne. Ehkä tunnetuin suomalainen kirjakerho on Suuri Suomalainen Kirjakerho, jonka kirjatarjonta on yksi laajimpia maassamme ja hinnat kilpailukykyisimpiä. Tälläkin sivustolla asiakkaat voivat osallistua erilaisiin arvontoihin ja jäsentarjouksiin, ilman minkäänlaista ostopakkoa. Kirjakerhon jäsenenä voi myös osallistua kirjailijakohtaamisiin tunnettujen kirjailijoiden kanssa tai vaikkapa liittyä jäsenpaneeliin, jonka kautta voit osallistua ja vaikuttaa kerhon toimintaan. Kaikki palkinnot tai arvonnat eivät siis aina liity vain fyysisiin tuotteisiin tai rahapalkintoihin, vaan mukana voi olla niin sanottuja aineettomia palkintoja, kuten vaikkapa tapaaminen suosikkikirjailijan kanssa tai hieronta.Mainonta ja markkinointi internetin välityksellä on ehdottomasti tullut jäädäkseen, ei siitä voida enää tänä päivänä edes kiistellä. Internet onkin ehdottomasti paras keino tavoittaa suuria asiakasmassoja nopeasti. Erilaiset kampanjat ja arvonnat netissä ovat paitsi tehokkaita markkinointivälineitä, myös suosittua ajanvietettä. Usein asiakas saa näiden kautta hyötyä ja lisäarvoa ostokselleen, oli se sitten peli pokeripöydässä tai uusien verhojen tilaaminen.

Tuotesijoittelu elokuvissa

Tuotesijoittelua käytetään yleisesti markkinoinnin tukimuotona. Markkinoitava tuote sisällytetään televisio-ohjelmaan, elokuvaan tai johonkin muuhun mediaan. Tuotesijoittelua käytettiin ensimmäisen kerran jo 1960 luvulla James Bondin elokuvassa Salainen agentti 007 ja tohtori No. Kyseisen elokuvan mainostettava tuote oli päähenkilön käyttämä kello.movie Elokuvissa käytetty tuotesijoittelu on tehokas markkinoinnin keino, koska usein ihmiset joko tietoisesti tai tiedostamattaan samaistuvat elokuvatähtiin sekä muihin kuuluisiin henkilöihin. Nähdessään elokuvan päähenkilön käyttävän jotain tiettyä tuotetta saattaa, katsoja haluta testata aivan samaa tuotetta. Juuri tämän tyyppiseen liki alitajuiseen ostokäyttäytymiseen elokuviin sijoitetuilla tuotteilla pyritäänkin. Hyvänä esimerkkinä tuotesijoittelun tehokkuudesta voidaan mainita se, että E.T. elokuvassa mainostettujen karamellien myynti kasvoi 50 % viikko elokuvan ensi-illan jälkeen.Elokuviin ei sijoiteta vain tuotteita, vaan jopa tuotteen tai mainostettavan yrityksen logo saattaa näkyä jossakin elokuvan kohtauksessa niin, että se jää katsojan alitajuntaan. Nähty nimi saattaa jossakin muussa yhteydessä tuntua tutulta ja mahdollisesti ostohetkellä vaikuttaa kuluttajan ostokäyttäytymiseen. Mainostava yritys maksaa tuotteidensa mainostamisesta esim. tuotteita käytetyn ajan ja näkyvyyden perusteella.Tuotesijoittelua, kuten mitään muutakaan mainontaa ei saa käyttää ivan mielivaltaisesti, vaan sen käyttöä säätelee laki. Tiettyjä tuotteita, kuten reseptin vaativia lääkkeitä tai tupakkatuotteita ei saa käyttää tuotesijoittelussa. Suomessa ei lain mukaan saa mainostaa tuotteita lapsille suunnatuissa elokuvissa eikä tv-sarjoissa. Niillä ei myöskään saa vaikuttaa ohjelman sisältöön eikä tuotteisiin saa millään tavalla viitata mainosluonteisesti.

Urheilutapahtumat ja markkinointi

Mietittäessä urheilutapahtumia tulee ensimmäisenä mieleen tapahtuman mukanaan tuoma fiilis, tunnelma, yhteenkuuluvuuden tunne, elämys ja tietyissä tapauksissa myös itse show. Shown ja urheilutapahtuman luonne riippuu tietenkin lajista ja myös tapahtuman suuruudesta. Jopa pienillä urheiluseuroilla on usein sponsoreita, kuten esimerkiksi paikallinen yrittäjä, joka lahjoittaa kahvioon makkarat tai lähileipomo, joka lahjoittaa pullat, puhumattakaan anteliaista yrityksistä, jotka lahjoittavat kisoissa arvottavat arpavoitot.1988667-sports-figure-icon-character-set-in-different-positions Kaikessa anteliaisuudessa on kuitenkin myös oma lehmä ojassa. Yritys haluaa mainostaa omia tuotteitaan urheilutapahtumissa ja lähtee sen vuoksi tapahtuman sponsoriksi. Sen lisäksi, että yritys muistuttaa urheilutapahtumien yleisöä tuotteidensa olemassaolosta, se saa myös positiivista mainosta lähtiessään tukemaan nuorisourheilua tai jotakin tiettyä lajia. Suurempiin tapahtumiin, kuten esimerkiksi lentopallomaailman Power Cupiin, yritykset pystyttävät omat kojunsa ja myyvät urheiluvaatteita kaikille tapahtuman urheilumielisille osallistujille. Kauppa käy ja sekä myyjät että ostajat ovat tyytyväisiä. Tiettyjä tuotteita ja brändejä jää myös kuluttajan mieleen hautumaan ja odottamaan seuraavaa ostokertaa.Lisäksi tapahtumissa mukana olevat urheilijat osallistuvat omalla tavallaan tietyn yrityksen markkinointiin ja mainontaan kantamalla pelipaitaa, jossa on yrityksen logo. Urheilutapahtumissa on valtavasti potentiaalia mainontaa ajatellen, sillä ne ovat paikkoja, joissa satoja tai tuhansia saman lajin harrastajia tai intohimoisia penkkiurheilijoita on paikan päällä. Tarvitsee vain keksiä hyvä brändi tai tuote, jota tällaisissa tapahtumissa kannattaa markkinoida. Urheilijat sekä tapahtumien järjestäjät hyötyvät saadessaan sponsoreita ja yritykset hyötyvät tapahtumista, koska saavat mainostaa tuotteitaan samalla kertaa lukuisille potentiaalisille asiakkaille.

Huippu-urheilijoiden markkinointi

Huippu-urheilijan markkinoinnissa on useita eri osapuolia, joihin kuuluvat itse urheilijat, heidän tukijansa sekä faninsa. Yrityksillekään ei enää riitä pelkkä logo pelipaidassa tai urheiluvaatteissa. Nykyään tarvitaan jotain enemmän, nimittäin urheilijan täytyy osata olla esillä ja mieluiten osata käyttää someakin omassa markkinoinnissaan. Hyvänä esimerkkinä onnistuneesta markkinoinnista voidaan mainita esim. Kaisa Mäkäräinen, joka on aktiivinen käyttäjä sekä Twitterissä että Instagramissa. Hänellä on kymmeniätuhansia faneja Instagramissa ja lukuisia tykkäyksiä Facebookissa. Nettinäkyvyys on tärkeää ja faneille on mukavaa, kun he voivat tsempata omaa urheilijaansa. Positiivista mainosta on myös huippu-urheilijan aktiivisuus omilla sivuillaan ja, että tämä kertoo faneilleen suorituksistaan ja tuntemuksistaan.Urheilijan pitää menestyä saadakseen rahaa ja kerätäkseen sponsorieuroja. Yrittäjän ja huippu-urheilijan ominaisuudet ovat paljolti samankaltaisia. Molemmilla pitää olla vahva usko omaan osaamiseen ja tekemiseen, sinnikkyyttä, rohkeutta sekä paineensietokykyä. Molempien pitää myös tuntea omat vahvuutensa ja menestyä kilpailijoitaan paremmin. Jotkut urheilijat harjoittavatkin urheiluammattiaan yrittäjänä. Esimerkiksi alppihiihtäjä Tanja Poutianen, tenniksen pelaaja Jarkko Nieminen ja golfari Mikko Ilonen harjoittavat ammattimaista urheiluaan osakeyhtiömuodossa.Markkinointi kuuluu vahvasti huippu-urheilijan elämään ja urheilu-uransa jälkeen heillä onkin hyvät mahdollisuudet päätyä yrittäjiksi, sillä huippu-urheilussa vaadittava itsensä markkinointi on osaltaan yrittämistä. Se on kovaa kilpailua hyvistä sponsorointisopimuksista ja jatkuvaa hyvien yhteistyöyritysten hakemista. Huippu-urheilijan elämä ei siis ole vain kisoja ja harjoittelua. Yhtä tärkeää kuin itse urheilu, on osata olla esillä somessa ja kerätä rahaa mm. leireihin sekä kisakustannuksiin.