Markkinoi itseäsi pikkukaupungissa

Monesti pienyrittäjät haikailevat suurempiin kaupunkeihin, isompien asiakasvirtojen äärelle. On tietysti totta, että esimerkiksi Helsingissä perinteisen kivijalkamyymälän on varmasti helpompi saada asiakkaita satunnaisista ohikulkijoista kuin vaikkapa 10 000 asukkaan tuppukylässä. Mutta suuressa kaupungissa on myös suuremmat kulut: esimerkiksi vuokrat ovat joskus moninkertaiset pikkukaupungin vuokriin verrattuna.

Pienilläkin on etunsa

Jos pyörität liiketoimintaa – oli kyseessä sitten kivijalkamyymälä tai jokin muu toiminta – pikkukaupungissa, siitä saattaa olla markkinointimielessä jopa etua. Ensimmäinen asia, joka pikkukaupungissa kannattaa hyödyntää on ns. puskaradio. Toisin sanoen, kun ihmiset tuntevat pienessä kaupungissa toisensa paremmin, niin myös sana uusista palveluista ja tuotteista leviää ripeämmin.

Pienessä kaupungissa on myös verrattain edullista mainostaa omaa yritystään esimerkiksi paikallislehdessä. Jos taas olet juuri muuttanut kaupunkiin, ja kaavailet vaikkapa oman kaupan perustamisesta, kannattaa ottaa yhteyttä paikalliseen sanomalehteen, jotka tekevät usein mielellään lehtijuttuja uusista asukkaista ja yrittäjistä – täysin ilmaista mainosta.

Lahjat ja tapahtumat pysyvät mielessä pitkään

Pienemmässäkin kaupungissa verkostoituminen ja suhteet ovat tärkeitä – ja niitä on myös nopeampi ja helpompi luoda kuin suuressa kaupungissa. Erittäin hyvä keino tulla huomatuksi on yrityslahjojen antaminen. Suomalainen Axon Profil on liikelahjojen edelläkävijä, ja heidän verkkokaupastaan löytyy monipuolinen valikoima erilaisia ja tyylikkäitä lahjoja. Lahjoja voi antaa niin asiakkaille kuin muillekin sidosryhmille.

Pienessä kaupungissa saa myös verrattain helposti huomiota, kun esim. järjestää erilaisia tapahtumia. Erikoiskauppa voi vaikkapa järjestää kesällä liikkeensä pihalla pienen kirpputoritapahtuman, ja musiikkikauppa voi puolestaan järjestää vaikka karaokekilpailut. Arpajaiset ovat tapahtuma, joka sopii kaikille, kunhan muistaa hankkia viranomaisilta siihen tarvittavat luvat.

Nouse rohkeasti esille

Pienessä kaupungissa on usein vain yksi ostoskeskus tai yksi suurempi supermarket, joissa suurin osa kaupungin asukkaista käy. Tämä on loistava tilaisuus tehokkaaseen markkinointiin. Voit kokeilla ns. feissaamista, eli menet rohkeasti ostoskeskuksen pihalle tai parkkipaikalle ja kerrot ihmisille itsestäsi.

Muista myös, että pienyrittäjät tuntevat yleensä luonnollista solidaarisuutta toisiaan kohtaan. Kun käytät paikkakunnan palveluja eli kampaajaa, kirjakauppaa, kioskia, lähikauppaa ym. niin voit aina mainita, että olet itsekin liikkeenharjoittaja. Saatat huomata, että seuraavana päivänä joku toinen yrittäjä tulee käymään liikkeessäsi.